Lapsena ihmiset itkevät ihan vapautuneesti, mutta tämä itkeväisyys tupataan kitkemään lapsesta aikuisuuteen mennessä kasvatuksellisin keinoin.Vanhempien ja muiden aikuisten lisäksi opettajina toimivat ikätoverit ja jossain vaiheessa myös itse kertoen itselleen, ettei saa tai pidä itkeä. Yleensä perusteluna on, että itku ei auta markkinoilla, kotona tai koulussa, koska siitä ei ole mitään hyötyä.

Käytännössä ihmisen fysiologia toimii kuitenkin niin, että emootioiden säätely fyysisten toimien kuten itkemisen avulla helpottaa psyykkistä säätelyä. Jos käytän viisi minuuttia tai pari tuntia itkemiseen silloin kun itkettää, emotionaalinen paine helpottaa, ja voin taas keskittyä elämään ahdistumisen sijaan, mahdollisesti jopa hoitaa ne itkun aiheet kuntoon, ettei tarvitse niiden takia enempää itkeskellä. Itkeminen on kuitenkin parempi säätelytekniikka kuin syöminen tai oksentaminen, ja ilman säätelyä se ahdistuminen jatkuu aina vaan.

On kuitenkin vaikea antaa itselleen lupa pieneen itkuun: ahdistuessa on yleensä kyse itselle annetuista vaatimuksista, joiden täyttäminen näyttää olevan tai on jostain syystä mahdotonta. Silloin ajan ottaminen pois vaatimuksen täyttämiseen johtavasta toiminnasta ja laittaminen ahdistuksen laukaisemiseen tuntuu väärältä tai mahdottomalta. Jos jonkun tehtävän pitäisi olla valmis jo ajat sitten, ei tunnu kovinkaan loogiselta laittaa viittä minuuttia hengittelyyn, itkemiseen tai muuhun rauhoittumiseen. Se, että aikaa ei ota pois tehtävältä ja laita sitä ahdistuksen poistoon toimii kuitenkin vuosien kokemuksen perusteella äärettömän heikosti: työtahti hidastuu nollille ja ainoa asia jota pystyy pohtimaan on se ahdistus. Tilanne, jossa sen tehtävän olisi pitänyt olla valmis jo edellispäivänä ei kertakaikkiaan ole lainkaan parempi kuin tilanne, jossa tehtävän olisi pitänyt olla valmis jo eilen: päinvastoin, jälkiviisastelu ja häpeä vielä rankemmasta myöhästymisestä tekee tilanteesta vielä pahemman.

Itkeminen auttaa - se on tapa päästää irti sisäisestä tuskasta tai ahdistuksesta.