Masennukseen liittyy vahva pyrkimys tukahduttamiseen: tunteet, muistot ja ajatukset, joita ei syystä tai toisesta halua kohdata tai ei voi sallia itselleen pyritään poistamaan. Terapian aikana näitä tukahdutettuja oikein onkimalla tongitaan tietoisuuteen, jotta ne voitaisiin käsitellä ja niiden aiheuttamasta elämäää vaikeuttavasta oireilusta voitaisiin  päästä eroon.

Epäilisin, että lähes kellään kaikki tukahdutettu ei kuitenkaan ehdi tai pääse pinnalle ja käsittelyyn terapian aikana turvallisessa ympäristössä, vaan tukahdutettuja pulpahtelee pintaan satunnaisesti terapian jälkeenkin. Itselläni ainakin sielu puklailee kaikenlaista nieltyä viikoittain: ilman terapeutin apua nämä puklit on siivottava itse. Periaatteessa terapiassa on tarkoituksena opettaa ihmistä selviytymään pukleista ihan omin avuin, jopa röyhtäyttämään kun olo alkaa tuntua pinkeältä. Käytännön elämä tulee kuitenkin helposti hyvien aikeiden tielle: vaikka periaatteessa tietää miten toimia kun on paha olo, käytännössä ei ole aina ihan helppoa irtautua elävästä elämästä pohtimaan omia mielenliikkeitään. Erityisesti silloin, kun mielenliikkeet ovat ahdistavia, pelottavia tai niissä ei tunnu olevan päätä eikä häntää, on hyvin vaikea motivoida itseään kohdistamaan oma toiminta itseään kohti, vaikka siihen voisikin antaa itselleen luvan.

Mikäli sitä pahaa oloaan ei kuitenkaan heti hoida, tulee vielä pahempi olo. Kaihertaa kun ei saa tarvitsemaansa huolenpitoa, vaikka kuinka ymmärtäisi, että ei ole juuri sillä hetkellä sopiva tilanne ja että ainoa ihminen joka seisoo itsen ja huolenpidon välillä on minä itse. Vielä enemmän kaihertaa, jos kyseessä on toisen ihmisen toiminnasta aiheutuva paha olo: on harvoin fiksua yrittää selvittää pahaa oloa, jonka laukaisi joku oman kontrollin ulkopuolella oleva toiminta, ennen kuin on selvittänyt itselleen, mitä tämä toiminta oikeastaan laukaisi ja miksi, miten vastaavissa tilanteissa voisi tulevaisuudessa toimia ja mitä sille pintautuneelle voisi tehdä. Sitten olemmekin tekemisissä monikerroksisen pahan olon kanssa, joka valitettavasti ei lainkaan muistuta sipulia, vaan pikemminkin keitettyä perunaa.

Pahan olon selvittäminen kommunikaatiossa toisen ihmisen kanssa on helpompaa kuin sen selvittäminen itsekseen. Kuitenkin pahan olon selvittäminen itsekseen on erittäin tärkeä kyky opetella itseluottamuksen kehittämiseksi. Olen keskenäni havainnut, että ensimmäiseksi pitää opetella kuulostelemaan itseltään miltä tuntuu, ja toiseksi keksiä, miten lohduttaa itseään, jotta pääsee tilaan, jossa pahan olon syiden ratkaiseminen on mahdollista.

Kuulosteleminen toimii suhteellisen yksinkertaisesti kyselemällä itseltään, "miltä minusta tuntuu?" ja jos ja kun tuntuu joltain, kysymällä "mitä tunnen?" tai "mitä tämä on?".  Lohduttautuminen on hankalampaa:  ruoka , juoma ja uni  toimivat joissain tilanteissa, syvään hitaasti hengittäminen useimmissa tilanteissa. Joskus pitää rauhoittuakseen vaan kääntää huomio muualle hetkeksi esimerkiksi lukemalla kirjaa. Ja toisinaan  voi vain todeta itselleen, että "tunteisiin ei kuole", "asiat selviävät kyllä aikanaan" tai kysyä itseltään "mitä voin tehdä tilanteen ratkaisemiseksi nyt?".

Pahan olon ratkaiseminen alkaa yleensä kysymällä, mikä sai pahan olon aikaan nyt. Mitä tunsin silloin, kun paha olo alkoi? Mitä muistin silloin, kun paha olo alkoi? Mitä ajattelin silloin, kun paha olo alkoi?  Mitä tein silloin, kun paha olo alkoi? Mitä-kysymyksiä seuraavat miksi-kysymykset: Miksi tunsin, muistin tai ajattelin niin kuin ajattelin? Mitä- ja miksi-kysymysten kerrostamista voi jatkaa niin kauan kunnes havaitsee saavuttaneensa jonkin päätepisteen, joka ei johdu omista itseen liitetyistä ominaisuuksista: paha olo ei johdu siitä, että minä olen huono, vajaa, paha tai kelvoton, vaan jostain sellaisesta, joka on noiden itseen liitettyjen ominaisuuksien takana. Miksi olen huono, mitä olen tehnyt ollakseni paha (nyt tai menneisyydessä)? Noidankehät tulee purkaa: jos olen huono koska olen paha koska olen huono koska olen paha, voidaan kysyä, miten olen huono tai paha. Olen huono koska olen paha koska olen rikkonut sääntöä avaa tien uudelle miksi- tai mitä-kysymykselle.

Kun on selvittänyt pahan olonsa, voi taas keskittyä nykyiseen tilanteeseen ja ratkaista sen akuuteimmasta ongelmasta lähtien. Perimmäisiä ongelmia ei valitettavasti pysty useinkaan ratkomaan kerralla, mutta  kun pahan olon selvittäminen helpottuu harjoituksen myötä, on helpompi tasapainotella elävän elämän ja oman sisäisen tunne-elämän keskellä ja välillä. Elämän eri osa-alueiden nivoutuessa yhteen eläminen on helpompaa ja antoisampaa sekä itselle että läheisille.