Virheensietokykyä pitäisi kehittää. Mikä siinä onkin, että onnistumiset menevät ohi ja unohtuvat nopsaan, mutta virheitä tulee pyöriteltyä mielessä aina uudelleen ja uudelleen.

En nyt edes puhu isoista virheistä, vaan pienistä. Se, että en saanut yhtä työkirjaa luettua töissä torstaina tai perjantaina vaikka piti, on nyt manifestoitunut viikonloppuna siinä, että kyseisen kirjan näkeminenkin saa aikaan niin suuren pahan olon, että kirjaa ei kykene ottamaan käsiinsä lainkaan. Vaikka tiedostan kyllä, että juuri se lukeminen on ainoa tapa päästä pahasta olosta eroon.

Onko kyseessä se, että lukeminen on raskaampaa kuin paha olo, joten pahassa olossa on loppupeleistä kuitenkin helpompi velloa? Onko kyseessä itsetuhoisa käytös, jossa menneisyyden virheestä pitää itseään loputtomasti rankaista, jotta voisi toisaalta kokea olevansa moraalisesti oikeassa ja virhe ikäänkuin menee pois toimimalla moraalisesti oikein? Olenko vain laiska, ja tämä paha olo on tapa tuottaa perustelu lukemattomuudelle? Onko väliä sillä, mistä tämä paha olo tulee, kun tiedän miten siitä pääsee eroon juuri nyt?

Kokemuksen perusteella uskon, että on väliä tiedostaa myös syyt toiminnalleen toimintatavan tiedostamisen lisäksi. Syyketjun tunnistaminen toimii itselleni pahaa oloa poistavana tyydytyksen lähteenä, joka auttaa pahan olon lieventämisessä. Toisekseen syiden tunnistaminen toimii motivaationa käytöksen pysyvään muuttamiseen.

Tällä kertaa näyttää kuitenkin siltä, että syyketju ei löydy ihan parin päivän setvimisellä. Niinpä on tärkeää siirtyä pohdintalinjalta toimintalinjalle: uudella tavalla toimiminen vahvistaa uutta toimintaskeemaa, jossa virheitä siedetään sen sijaan että niitä vältettäisiin, ne poistettaisiin tai korjattaisiin tai niistä opittaisiin jotain.

Tai opinhan jotain tässäkin, vaikka en varsinaisesti sitä, mitä minusta olisi hauska oppia. Huhhuh. Ehkä nämä ovat tärkeimpiä oppimiskokemuksia nämä tämmöiset, joissa pitää vaan myöntää omat rajansa ja tehdä todella jotain ennenajattelematonta. Ottaa käyttöön "mitä sä nyt taas menit tekemään" -ajattelun sijaan "noh, mikäs tässä" -ajattelu. 

Ehkä ensi kerralla menee jo helpommin.