Sairastelen paljon. Siis rehellisen fyysisesti.

Äitini ylpeilee sillä, ettei ole työuransa aikana ollut päivääkään pois töistä muuten kuin äitiyslomilla ja leikkausten jälkeiset pakolliset sairaslomat. Olen joskus lapsuudessa oppinut, että sitten on kipeä kun tulee verta, oksentaa, on kuumetta tai ylipäänsä voi todistettavasti tuntua pahalta. Joka tapauksessa otetaan päänsärkylääke tai laastari ja unohdetaan koko juttu. Jos tuntuu muuten pahalta, sitä ei lasketa, ja siitä ei puhuta, koska puhumisesta tulee muille paha mieli, ja sitä paitsi se ei puhumisella parane. 

Myöhemmin rupesin jättäytymään pois koulusta ja töistä, kun en enää pystynyt. Ahdistuminen aiheuttaa täydellisen psykofyysisen sisäänpäinkäpertymisreaktion: fyysisesti päätyy sikiöasentoon, ja luihin sattuu, lihaksiin sattuu, iho on arka ja kylmä; psyykkisesti on vaan jossain jossa on paha olla, ei ole sanoja, ja vaikka olisikin, niin puhuminen tuntuu ylitsepääsemättömän pelottavalta ja mahdottomalta.

Olen ala-asteelta saakka ollut suurimman osan vuodesta flunssassa ja ihottumassa. Paitsi en enää viimeisen vuoden aikana: ihottuma ilmestyy ja häviää muutamassa päivässä, flunssa iskee ja kestää pari päivää tai viikon, ja menee ohi. Oletan, että masennus on vaikuttanut myös immuunivasteeseeni yleiskunnon huonontumisen lisäksi, ja tilanne on pikkuhiljaa normalisoitumassa. Oletan, että tämä ei ole kuitenkaan pääasiallinen syy sairastelun vähentymiseen.

Pääasiallinen syy on se, että kun havaitsen olevani sairastumassa, hoidan itseäni. Kun kurkku alkaa vaikuttaa karhealta, otan särkylääkkeen, juon pari kuppia teetä, menen päiväunille, pidän itseäni lämpimänä. Kun ihottumaläiskä ilmestyy, laitan voidetta, tai jos en yletä itse, pyydän puolisoa avustamaan. Nykyään kuulostaa omituiselta ajatus, että pitää vaan taistella kivun ja säryn lävitse, koska lääkkeiden käyttö tai lepääminen on jotenkin inhimillistä huonommuutta ja pahasta olosta ääneen valittaminen moraalisesti väärin, koska se aiheuttaa muille huonon mielen.

En edes tunne syyllisyyttä sairastelemisesta enää. En tosin vieläkään kerro vanhemmilleni, jos ole sairas, ja koen kyllä häpeää siitä, jos jään töistä pois sairauden takia ilman todistusaineistoa. Mutta jään kuitenkin. Itsensä hoitamisen ja omista tarpeista tiedottamisen oppi terapiakäyntien sivutuotteena.

Eilen illalla tuli kurkku kipeäksi, mutta se meni ohi viskillä kurlaamalla, pitkillä unilla ja useammalla teekupillisella. Minulla on lupa kunnioittaa itseäni ja se tarkoittaa niin ruumiillisen kuin psyko-emotionaalisen hyvinvoinnin ylläpitämistä.