Olen kamppaillut aamulla kotoalähdön kanssa noin yhdeksänvuotiaasta lähtien, elikäs parisenkymmentä vuotta.

Herääminen ei ole mikään ongelma, herään heti kun herätyskello pirahtaa. Sen sijaan hereilläolo puoli tuntia heräämisen jälkeen ja siitä eteenpäin on vaikeaa ja vaikenevaa, noin puolitoista tuntia heräämisen jälkeen lähes mahdotonta. Pahimpina aamuina emotionaalisen ahdistuksen lisäksi oireilee myös ruumis, tulee kylmä, lihaksiin sattuu, luita ja niveliä kolottaa. Aamuongelma oli helpompi talvella, olin poissa töistä ehkä yhden päivän viikossa, parhaimmillaan kerran kahdessa tai kolmessa viikossa. Tällä viikolla olen ollut poissa kolmesti ja pelkään huomisaamua jo nyt.

Kyse ei ole siitä, että haluaisin venyä kotona. Kotona oleminen ahdistaa kotiinjäämispäätöksen tekemisen aikana ja sen jälkeen lähes yhtä pahasti kuin töihin lähtö. Sen lisäksi koen häpeää ja syyllisyyttä kotiin jäännistä, mutten myöskään pysty enää pyörtämään päätöstä ja lähtemään. Koska mokasin jo.

Suurin ahdistus poistuu yleensä menemällä nukkumaan - kun herään puolentoista-kolmen tunnin päästä on olo pettynyt, mutta ihan ok. Voin jopa ruveta töihin, mutta aamun moka kuitenkin kalvaa. Se, etten voi luottaa itseeni kalvaa.

Pelkkä töihin saapuminen tuo yleensä suunnattoman voitonriemuisen tunteen. Tykkään työpaikastani, toimistostani ja työkavereista. Toimistolla on parempi puuhata kuin kotona, ja jälki on yleensä hyvää.

Masennuksen aikana ajattelin tämän ongelman johtuvan masentuneisuudesta, mutta en ole esimerkiksi tällä viikolla tuntenut olevani masentunut aamuisin. On vain... outo olo. Haluaisin mennä töihin, mutta en tule tehneeksi niin, koska jotenkin en vaan voi. Herään aamulla ja päätän mennä töihin. Menen suihkuun ja olen edelleen menossa töihin. Tulen suihkusta ja laitan vaatteet ja tukan, ja. Sitten se jääkin siihen. Yhtäkkiä tuntuu kummalta ja ahdistavalta, ja en vaan mene töihin. Siis kumma tunne tuntuu ahdistavalta, töihin meno ei edelleenkään ahdista. Silti en pääse siitä enää liikkeelle.

Tällä viikolla tähän tilanteeseen suivaantuneena yritin selvittää asiaa: tuon tunteen selvittäminen ei tällä hetkellä näytä johtavan mihinkään. Muistan hetkiä lapsuudesta ja nuoruudesta jolloin tuntui samalta, mutten saanut selville mitään oleellista tai analysoitavaksi kelpaavaa. Silloin pidin tuota tunnetta väsymyksenä, välillä menin kouluun siitä huolimatta, välillä jäin kotiin. Silloinkaan sille ei aina ollut mitään syytä - se vain tuli jostain.

Tänään löysin oireen nimeltä "diurnal mood variation", aamusurua, joka on masennukseen liittyvää vuorokauden sisäistä voimakasta tunneoireilua, pahimmillaan aamuisin ja johtuu kehon hormonisäätelystä ja metaboliikasta. Oireet kuulostavat aika oikealta ja lisäksi helpottaa tavallaan tietää, että voi olla kerrankin jotain, jolle ei ole henkilöhistoriallista syytä. Selitys toki on - jos ruumis oppii pitkän ajan kuluessa toimimaan tietyllä tavalla, se jatkaa sitä.  Mutta on mahtavaa, että henkilöhistoriallista selitystä ei välttämättä ole: nyt sellaista ei tarvitse enää tuskapakolla etsiä, vaan voi luottaa siihen, että sellaista yksittäistä käsittelemätöntä syytä tai tapahtumaa ei välttämättä ole, joka on johtanut tähän.

Koska se helpottaa vaan huomattavasti aamuja. Jos voin ajatella, että tämä aamusuru on ruumiini automaattinen reaktio,  ja mielen hämmennys johtuu ruumiin reaktiosta,  voin auttaa itseni töihin auttamalla ruumistani. Jos aamusuruun vaikuttavat vaikka yöllä nähdyt pahat unet tai pelko päivän toimista, voin keskittyä ajattelemaan niitä samalla kuin käyn suihkussa, mutta ruumiin tai mielen oloa en välttämättä edes pysty ratkaisemaan tiettynä aamuna paremmin päin ennen kuin vuorokausisykli tasaantuu, joten aamusurua ei tarvitse ehkä ottaa ihan niin vakavasti kuin muita suruja. Ruumiini avustamiseksi alan ottamaan monivitamiineja, probiootteja ja kalaöljyä päivittäin, ja lopetan teen juonnin iltakuuden jälkeen.

Katsotaan jos tämä tästä: kaiken terapoinnin ja tunteiden opettelun ja itseanalysoinnin jälkeen tuntuu vähän luovuttamiselta, että en pysty ratkomaan tätä ongelmaa samalla metodilla, mutta kun en kerran kykene, niin pitää ehkä tarkastella onko tämä sellainen asia jonka voi noilla metodeilla ylipäänsä ratkaista. Jos kellään on vinkkejä, ne olisivat erinomaisen tervetulleita.