En ollut töissä tänäänkään.

Sain illalla allergiakohtauksen ja jouduin vetämään siihen sellaista lääkettä, joka väsyttää. Aamulla yritin nousta, ei tullut mitään. Vielä viideltä iltapäivällä tuntui siltä, että katselee maailmaa kalvon läpi.

Koen nyt kuitenkin ihan samanlaista syyllisyyttä kuin jos olisin ollut "turhaan" poissa. Harmillista, että miten sitä ei jälkeenpäin enää käsitä, miltä tuntui silloin kun totesi, että nyt en voi sitä tai tätä. Luulen että kyseessä on myös turhautuminen siihen, että olen ollut niin paljon poissa ja jättänyt niin paljon tekemättä.

Pitäisi vaan luottaa siihen, että sitä tekee kunakin hetkenä juuri sen verran kuin voi ja pystyy. Onpahan ainakin jotain tavoiteltavaa.