3/5 on kuitenkin ihan riittävän hyvä. Ensi viikolla uusi yritys.

Menin vanhaan lankaan. En saanut päivällä riittävästi aikaan, tulin kotiin sillä mielellä, että kotona sujuu sitten enemmän, paremmin ja nopeammin. Eli panikoin ja väsyin.  Siirryin puuhastelemaan obsessiivisesti jotain muuta. Aamukahteen.

En edes yrittänyt aamulla töihin, pääasia oli vain yrittää saada aikaiseksi. En saanut, jatkoin obsessiivista jonkin muun tekemistä. Päivän läpi ja aamukahteen.

Tänä aamuna päätin tehdä päivän kuluessa asiat, jotka ovat jääneet rästiin. Ja tässä sitä ollaan, päivä täynnä obsessiivista jonkin muun tekemistä.

Jospa tämän saisi nyt pysäytettyä tähän. Jokaisena päivänä ei tarvitse suorittaa täydellisesti. Jos täydellistä suorittamista ei tapahdu, jatketaan siitä mihin jäätiin - ja se siitä.