Kävin töissä perjantainakin ja tein pitkän ja iloisen päivän. Alan pikku hiljaa uskoa, että jos pidän taukoja aika  tasaisin väliajoin, teen enemmän töitä taukojen välissä ja palaan tauolta työntekoon nopeammin. Sen sijaan kellonaikojen perusteella väsäämäni päiväsuunnitelma ei ole onnistunut ratkaisu minulle: kellon seuraaminen aiheuttaa kiireen tunteen ja kiireen tunne aiheuttaa ahdistusta. Ja herääminenkin heittelee aamukuudesta aamukymmeneen, eikä ole missään määrin prioriteetti saada sitä säännölliseksi juuri nyt, joten kellonaikaperusteinen aikataulu on todella käytäntöönsoveltumaton ratkaisu. Pitää kehittää joku muu ratkaisu.

Luin yhden artikkelin unihygieniasta, ja hoksasin analogisesti, että voisin rakentaa jonkinsorttisen työhygienian. Että työpäivässä voisi lähtökohtaisesti olla aikoja, jolloin tehdään töitä ja aikoja, jolloin töitä ei edes ajatella, ja lisäksi voisi pitää taukoa aina kun tarvitsee. Ja vapaapäivinä ei sitten ajatella töitä (sattumalta alitajunnassa kehittyneet ideat saa kirjata ylös, sen verran tarvitsen joustavuutta).

Testaan tätä työhygieniateoriaa ensimmäisen kerran tänä viikonloppuna: vapaata oli perjantai-illasta sunnuntai-iltapäivään,  nyt laittelen matskua kuntoon huomisaamuksi muutaman tunnin ja sitten puuhastelen mukavia taas.  Yritän työpäivinä pitää vapaata lähtökohtaisesti  kolmisen tuntia työpaikalta kotiinpaluun jälkeen, sen jälkeen voin sitten säätää parisen tuntia, jos on tarvetta/innostusta.

Oletan, että jos on oletusarvoisesti aikaa päivän kuluessa, jolloin töitä ei pidä ajatella (eli on lupa olla ajattelematta töitä), käytännön elämän asiat alkavat sujua paremmin ja elämään tulee enemmän iloa, kun ei tarvitse lähtökohtaisesti tasapainotella koko ajan käytännön elämän ja työn välillä, mikä aiheuttaa ahdistusta. Jos johonkin vuorokaudenaikaan säännönmukaisesti priorisoidaan jotain elämänosaa, ei tarvitse miettiä kumpaa priorisoisi.

Seurailen taas parisen viikkoa, miten toimivalta tämä systeemi vaikuttaa.