Kävin tänään väsymysoireideni kanssa lääkärillä. Masennuksen aikana 1-2 päikkärit päivässä meni masennuksen piikkiin, samoin kuin muut oireet. Järkeilin viime keväänä, että tilanteen pitäisi pikku hiljaa muuttua parempaan suuntaan. No ei ole muuttunut. Rohkaisin sitten mieleni ja kävin lääkärillä.

Lääkärillä käynti oli etukäteen kauhean ahdistavaa. Sattui kuitenkin niin iloisesti, että lääkärini otti väsymysoireet ihan fyysisenä ongelmana, eikä suinkaan omana kuvitelmanani, niin kuin olin pelännyt. Pelko on tietysti ihan tunnepohjaista jäämistöä ajasta, jolloin ei kehdannut vaivata äitiä sillä, että oli sairas. Kun äidille tulee siitä niin paha mieli, jos on kipeä, että se mieluummin kertoo päin naamaa, että kuvittelet vaan, meneppäs nyt siitä kun äidin pitää tehdä...

Oireiden perusteella lääkäri laittoi heti käyntiin kaksi tutkimussuuntaa, jotka eivät ole toisiaan poissulkevia. Ensimmäinen oletus on, että pitkän masennuksen aikainen tekemättömyys kostautuu huonona lihaskuntona ja huomenna menen kuntotestiin. Ja toinen oletus on, että tuntemattomasta syystä sisäelimistö prakaa; verikokeita ja aika endokrinologille. Preliminäärinen diagnoosikin oli lääkärillä oireiden perusteella tarjolla, mikä oli aika hurjaa kuultavaa. Mennä nyt lääkärille sillä oletuksella, että se ei kuitenkaan ota tosissaan ja tarjoaa korkeintaan vitamiineja. Ja sitten tulee ulos lähetteiden ja diagnoosiehdotuksen kanssa.

Tavallaan olisi huojentavaa, jos olisi joku selitys tälle kaikelle, mutta tavallaan on inhottava ajatella, että tästä ei pääsisi yli suht yksinkertaisin toimenpitein. Ärsyttää tämä hermostunut odottelu myös, mutta sille ei mitään mahda. Ainakin mennään taas jotain selvyyttä kohti.