En yleensä harrasta unianalyysia, vaikka unistani hyvin tietoinen olenkin. Mutta menköön nyt tämän kerran, että saan puklattua tämän ulos sisuskaluista kiertämästä.

Näen hyvin tyypillisesti kahdenlaisia unia. Sellaisia, joissa olen matkalla jonnekin, jossa en ole käynyt aiemmin, minulla on ihan liikaa erisorttisia pakaaseja ja minun täytyy ehtiä vaihtamaan junaa tai ehtiä lentokoneeseen. Matkalla alan sorttaamaan laukkujen sisältöä ja jättämään asioita pois, pakkailemaan järkevämmin ja jään pois jollain asemalla. Joko omasta tai toisten säätämisestä johtuen myöhästyn seuraavasta liikennevälineestä, joku laukku jää edelliseen liikennevälineeseen tai joudun vaikka jäämään yöksi uppo-oudolle paikkakunnalle. Yleensä en pyydä apua ja yritän pärjätä itse, tai sitten ihmiset eivät auta, vaikka pyytäisin apua. Näitä unia näin lähes joka yö terapian aikana, mutta ne ovat hävinneet nyt johonkin.

Toisenlaiset unet liittyvät taloihin. Näin lapsena paljon sellaisia unia, joissa kävin kavereilla kylässä. Kaverien perheet asuivat onnellisissa taloissa, joissa huoneet olivat harvoin nelikulmion muotoisia ja joissa oli paljon ikkunoita ja jokaisen nurkan takana oli jotain kivaa. Näitä viihtyisiä taloja yritin sitten piirtää ruutupaperille, monesti päiväkausien ajan, mutta niitä oli tosi vaikea piirtää, koska mittasuhteet olivat aina jotenkin pielessä. Talounia en ole nähnyt pitkään aikaan.

Paitsi viime yönä. Näin unta, että olin muuttamassa Helsinkiin, ja metsästin asuntoa. Isovanhemmillani olisi ollut juuri vapautunut yksiö Töölössä, jota he tarjosivat minulle. Kävin katsomassa, ja kyseessä oli pienen pieni yksiö. Ihmettelin, miten he kuvittelivat minun ja mieheni mahtuvan sinne, ja isovanhemmat pahoittelivat, että tämän parempaa ei ole tarjota. Vanhempieni vastaus oli, että on sitä ennenkin mahduttu ja kuvittelenko minä löytäväni jostain jotain parempaa ja pitää ottaa vastaan, kun kerran hyvästä sydämestä tarjotaan.

Lupasin harkita asiaa ja lähdin sitten katsomaan muita asuntoja. Monissa en edes päässyt ovesta sisään tai löytänyt koko paikkaa. Eksyin matkallakin ja satuin kortteliin, joka oli ilmeisesti vanha teollisuusalue. Siellä oli paljon vanhoja punatiilisiä matalia rakennuksia, joiden pihat olivat täynnä lasisiruja ja ruostuneita putkia ja pönttöjä. Jotkut pihat olivat siivottuja ja istutettuja, rakennuksissa oli pieniä puoteja ja asuntoja. Pääsin sisälle yhteen kimppakämppään, jossa ei edes ollut wc:tä vielä, ja joissa ihmisillä oli pieniä omia huoneita. Asukkaat vaikuttivat tosi mukavilta. Yksi asukkaista sanoi, että voisin punkata hänen huoneessaan kunnes  löydän oman tai saan raivattua oman, tietynlaisia palveluksia vastaan.  Vaikka tykkäsin asunnosta ja pihasta ja ihmisistä tosi kovasti, lähdin pois.

Sitten heräsin tosi peloissani ja ahdistuneena. Yritin vielä nukkua vähän, että olisin löytänyt hyvän asunnon, mutta en saanut enää unta.

Luulen, että elämäni oli hyvin pitkään sellaista omituista ajelehtimista. Vanhempien kautta opittu "otat tämän, ja pidät sen, koska muuta ei välttämättä ole tarjolla tai jos olisikin, niin olisi liian pelottavaa jättää tämä minkä tunnet, koska voisit jäädä tyhjän päälle" -mentaliteetti tarkoitti suoraan sitä, että olin lähes täysin muiden liikuteltavissa.  Ei ollut lupa haluta tai tahtoa juuri mitään, vaan piti olla onnellinen ja kiitollinen siitä mitä tarjottiin.

Vieläkin pelkään haluamista ja tahtomista. Osaksi epäonnistumisen pelosta, mutta osaksi myös siksi, että pelkään ottaa vastuun haluamisistani. Ajelehtimisessa on se hyvä puoli, että silloin ei ole vastuussa juuri mistään, ei edes itsestään. Toisen ihmisen arvojen mukaan elämisessä on se helppous, että voi tavoitella asioita, joista joku näyttää olevan aivan varma. Kun elää oman arvomaailmansa ja tahtonsa mukaan, joutuu ottamaan vastuun itsestään ja olemaan varma asiastaan. Ja se on tosi pelottavaa.

Viimeisen unen jäljiltä pelko on kuitenkin jotenkin erilaista kuin ennen. Ei sellaista kaikennielevää ja painevasaran tavoin lyttäävää, vaan sellaista, voisiko sanoa, riemukasta ja vapauttavaa. Että elellään pelon kanssa, koska olen valinnut niin, ei pelon alla, koska niin se vaan näyttää menevän.