Rosa Meriläisen terapeutiltaan lainaama loppukaneetti tämän päivän Hesarin kolumnissa sai minut nauramaan kippurassa:

"[Terapeutti] oli sitä mieltä, että ihmisen olisi hyvä kolmekymppisenä myöntää, että jos kuuluisi siihen pikkuruiseen pieneen vähemmistöön, jolla on erikoislahjakkuus johonkin, asia olisi varmasti tullut jo ilmi."

Jäin sitten miettimään omia erikoislahjakkuuksiani. Olen erityisen lahjakas häpeämisessä, omien ja muiden ihmisten mokien kantamisessa harteillani ja sydämessäni vuosikausia. Päättämättömyys on toinen erikoislahjakkuuksistani, pystyn pysähtymään tuntikausiksi eteiseen miettimään, mitä kautta kauppaan kannattaisi kävellä, tai kirjoittamaan tehtävälistaa, jonka pitäisi auttaa arvioimaan, mitä kaikista tekeillä olevista hommista pitäisi seuraavaksi tehdä, mutta joka vie vaan syvemmälle päättämättömyyteen, kun yritän miettiä mikä olisi kaikkein fiksuin suorittamisjärjestys. Erikoismaininnan annan itselleni pelokkuudesta, sillä voin oikeasti alkaa pelätä mitä vaan paitsi hämähäkkejä, koska mies pelkää niitä ja jonkun pitää heittää ne pihalle.

Jos sitten kuitenkin päästäisin irti näistä erikoislahjakkuuksistani näin kolmenkympin kintereillä, olisin paljon tyytyväisempi elämääni. Myöntäisin itselleni, että olen oikeastaan aika tavis ja se on ihan jees.

Muissa uutisissa: ostin tänään mansikoita ihan tosta noin vaan, vaikka ne olivat kalliita, enkä oikeastaan tarvitse mansikoita, leipääkin voi syödä. Mutta teki mieli.