Olihan se aika selvää, että tämä normaalimpi tahti oli vähän uuvuttavaa, mutta uuvahdin aika totaalisesti. Uupumuksen myötä tulee ahdistus ja pelot, häpeä ja syyllisyys. Kun väsyy, ei jaksa taistella ja nukkuu paljon. Vaikka uuvuttava työ olisi kuinka kivaa tahansa.

Olen ahdistellut kotona nyt viisi päivää putkeen. Luin yhden ison romaanin ja muuten olen lähinnä nukkunut. Kerännyt voimia, kerron itselleni. En tajua miksi olen niin omituinen, että minun pitää keräillä voimia kun useimmat muut ihmiset näyttävät porskuttavan päivästä toiseen ja viikonloppuinakin. Viimeksi keräilin voimia maaliskuussa, joten pointsit siitä että tämä näyttää olevan nykyään pikemminkin kerran kolmessa kuukaudessa tapahtuva sykli kuin kerran viikossa.

Mutta silti, haluaisin jo olla normaali. Pitää vaan taas laittaa oma hyvinvointi ykkösasiaksi, muistaa syödä, muistaa ulkoilla, muistaa ettei tarvitse olla täydellinen, riittävän hyvä on just hyvä ja mokatakin saa. Annan itselleni anteeksi tämän vajauden ja matkaan eteenpäin.