Viime viikko oli aika kamala, tällä viikolla otin härkää sarvista ja aloin säätämään asioita oikealle tolalle. Siivosin ja järjestelin.

Aloin pitämään elämäntapapäiväkirjaa, johon merkitsen nukkumiset, heräämiset, syömiset ja liikkumiset. Tarkoitus on päästä selville, mitä elämässäni oikeasti tapahtuu.

Olen ollut tällä viikolla myös sosiaalinen. Siihen on mennyt enemmän energiaa kuin olin kuvitellut, joten olen tehnyt vähemmän töitä kuin olen kuvitellut tekeväni. Mutta jotain kuitenkin joka päivä.

Lisäksi totesin, että on pakko saada apuja energisoitumiseen ulkoiluliikunnan lisäksi. Otin selvää aromaterapiasta ja hankin tuoksuja ja tuoksulyhdyn. Kardemumma, rosmariini ja eukalyptus sekä greippi ovat energisoivia, ruusupuu ja ylang ylang rauhoittavia. Hajut valitsin sen perusteella, että tykkäsin niistä. Kuulostaa tietysti aika huuhaalta, mutta tuoksuterapiassa on se etu, että siihen ei tarvitse kuluttaa aikaa tai energiaa, vaan se toimii (sikäli kun toimii) muun elämän ohella ja taustatukena. Tuoksuilu ei myöskään tarvitse erityistä pohdintaa: sitä vaan päättää, että mitä haluaisi haistella juuri nyt. Tykkään ja tuntuu myös toimivan, ainakin kardemumma, rosmariini, greippi ja ruusupuu.

Oiskohan sisäinen marraskuu nyt ohi?