Säännöllinen elämä näyttää olevan vastustamaton unelma ja mahtava suunnitelma, mutta mahdotonta suorittaa elävässä elämässä. Ehkä mulla on vaan liian korkeat vaatimukset.

Viimeiset kolme päivää on tehty töitä aika lailla samaan malliin, 5 tuntia päivässä. Alkaa pari tuntia heräämisen jälkeen, tunti hommia, pari tuntia taukoa, pari tuntia töitä, vähän tai vähän enemmän enemmän tai vähemmän palauttavaa toimintaa ja loppupyrähdys. Erityisen kivaa näissä päivissä on ollut se, että on jaksanut tehdä muutakin kuin töitä: sosiaalista meininkiä, harrastuspuuhaa, kaupassakäyntiä ja siivousta, huvituslukemista.

Herätyskelloa en ole käyttänyt, kun se oli niin ahdistavaa alun innostuksen jälkeen. Yritän tätä uusinta vaihtoehtoa, jota voisi varmaan kutsua luonnollisen rytmin löytämiseksi. Jos luonnollinen rytmini vaan alkaisi pari tuntia aikaisemmalla heräämisellä, niin oltaisiin miehen kanssa samassa rytmissä ja voitaisiin viettää vapaa-aikaa yhdessä. Tai edes illallistaa yhtä aikaa.

Nyt vaan sormet polvia myöten ristiin, että saan tätä hyvää rytmiä pidettyä yllä riittävän kauan, että se muodostuisi tavaksi. Kolmesta päivästä kolmeen viikkoon ei ole mahdoton matka, mutta pitkä kuitenkin.