Pelkään kalentereita ja erityisesti kalenterimerkintöjä. Tämä on varsin epäkäytännöllistä ja aiheuttaa aikamoista ahdistusta, koska kaikki tulevat tekemis-, olemis-, tapaamis- ja käyntimerkinnät ovat ylhäällä lippulappusissa. Lippulappuset on puolestaan järjestelty sinne sun tänne: kirjoituspöydälle, kirjoituspöydän laatikkoon, yöpöydälle, keittiön pöydälle, takin taskuun, reppuun, käsilaukkuun jne.

Hyväksi onneksi (?) stressaan kaikista tapaamisista niin paljon, että mitään harvemmin unohtuu kokonaan. Sen sijaan vietän paljon aikaa etsiskelemässä erinäisiä lappusia, ja tekemisten priorisointi on aika lailla mahdotonta.

Kalenteripelko alkoi burn outista. Kalenterini olivat sitä ennen täynnä mitä erilaisimpia tehtävänä-listoja, joista sitten tikkasin tehdyksi asian kerrallaan, ja siirsin tekemättömät seuraavalle päivälle. Nykyään tehtävälistat ovat ehkä yksi suurimmista välittömän ahdistusparalyysin aiheuttajista, joten siksi pidän yllä tätä hankala lippulappumeininkiä.

Olen kuitenkin kehittelemässä systeemiä, joka toimisi käytännössä, mutta ei ole pelottava. Systeemin nimi on päiväkirja. Päiväkirjani on vaaleanpunainen A5-kokoinen lukollinen päiväkirja, jossa joka sivulle mahtuu 15 riviä tekstiä. Kirjoitan siihen tehtävän ylös kun olen sitä tekemässä tai jo tehnyt. Silloin voin tuntea ylpeyttä siitä, mitä olen jo saavuttanut.

Päiväkirjan apuna käytän kalenteria, jossa ei suinkaan ole merkintöjä siitä, mitä pitää tehdä, vaan siitä, miten haluan käyttää aikani tänään. Komentoja täynnä olevan tehtävälistan sijaan siis toimintaa kuvaavia sanoja: ei "oikolue artikkeli" vaan "13-15: oikolukua, 15-16: lounastelua+blogaamista...". Yleensä kehotetaan hyppäämään suorituskynnyksen yli jakamalla edessa oleva tehtävä mahdollisimman pieniin osiin, ja lähtemällä suorittamaan yhtä pientä osaa.  Tämä  ei kuitenkaan tunnu toimivan  minulle: pieni tehtävä on ihan yhtä suuri  pelotuksen aihe kuin koko tehtävä, jos se näyttää komennukselta. Sen sijaan toimiminen ei ole pelottavaa, vaan pääasiassa hauskaa. En tiedä onko tällaisessa semanttisessa erottelussa noin yleisesti ottaen mitään järkeä, mutta tämä tuntuu toimivan mulla näin.

Ja mä saan toimia ihan niin kuin mua huvittaa.