Heräsin tänään unesta sanoihin "Jos se ei vaadi kuolleiden kanssa puhumista, yhteyttä ufoihin tai tähtien asennon muuttumista, niin enköhän mä selviydy". En muista juurikaan, mitä unessa tapahtui, mutta jotenkin se liittyi työjuttuihin.

Oon tässä viime aikoina miettinyt paljon ahdistusta ja mitä ahdistus on ja tarkoittaa. Päätellen siitä, että ahdistus on niin iso osa mun elämää, siitä täytyy olla jotain hyötyäkin. Mutta kuitenkin pidän ahdistusta tosi pahana, eikä sitä saisi olla.

Oon tullut sellaiseen tulokseen, että kaikki ahdistus ei ole samaa, vaan että pikemminkin on olemassa laaja skaala, jonka positiiivisessa päässä ahdistus on lupa ottaa rauhallisesti ja pitää hengähdystaukoa. Koska sellaista lupaa on muuten vaikea saada itselleen annettua, tämä on ollut tosi olennainen positiivinen puoli ahdistuksessa.

Negatiivisessa päässä puolestaan ahdistus on lamauttavaa, pahimmillaan sitä, että pyrkii olemaan olematta olemassa. Ja siitä on lyhyt askel masennukseen. Masennus kun on mulle kuitenkin enimmäkseen sitä, että koska millään ei ole mitään väliä, mitään tunteita ei oikeastaan ole ja erityisesti mulla itselläni ei ole mitään väliä, voin tehdä tai olla tekemättä ihan mitä vaan sen mukaan, mitä itseni ulkopuolella tapahtuvat asiat näyttävät vaativan. Negatiivinen ahdistus on siten oikeastaan vielä pelottavampi tila kuin masennus: masennuksen kanssa pärjää, ahdistuksen kanssa käpertyy itsensä ulkopuolelle pakoon ihan kaikesta ja on näkymätön. Masentuneena on selvästi jotain pielessä, ahdistuneena ei ole mitään, yleensä ei edes huomaa olevansa ahdistunut, ja ainoa halu on nukkua.

Tuosta negatiivisesta ahdistuksesta on sitten tullut se ahdistuksen sanaton pahuus, ahdistuksen pelko. Ja koska ahdistus on itsessään ahdistavaa, ja lisäksi toimii ikäänkuin liukumäki siitä positiivisesta negatiiviseen, on tosi vaikea tietoisesti huomata, että koska ahdistus alkaa, ahdistuksen alussa kun ei ole oikeastaan niitä negatiivisia merkkejä, joihin olen tottunut kiinnittämään huomiota, koska ne vaativat huomiota. Ja kun ne negatiiviset merkit alkavat kasautua, onkin jo hankalaa ja aikaavievää nousta sitä liukumäkeä ylös ainakaan omin avuin.

Mutta jos nyt alkaisin ymmärtää tätä ahdistustani positiivisine puolineen negatiivisten lisäksi, voisin oppia elämään sen kanssa. Ihan ensiksi julistan, että tasapainoisen neutraalin ja kevyesti ahdistuneen olotilan välistä löytyvät sellaiset fiilikset kuin "rento", "rauhallinen", "rauhoittumista kaipaava" ja "levoton". Ainakin näin aluksi. Vähän vaikea sanoa vielä, kun olen tässä ihan noviisi, mutta ehkäpä tämäkin tästä harjoittelemalla.