Pitäisi jotenkin hahmottaa, että olen tällä hetkellä niitä tavisihmisiä, joilla on välillä hyvä päivä, joka ei kestä montaa päivää peräkkäin, ja välillä tavis- tai huono päivä, jolloin ei jaksa-huvita-kiinnosta-tsemppaa. Enkä suinkaan yksi niistä superinhimillisistä tyypeistä, jotka jaksaa jatkuvasti ja aina mitä vaan haasteita haasteiden perään. Tai edes entisen kaltainen kone, joka tekee kun on pakko.

Tänään on yksi niistä haasteellisista päivistä, jolloin herää ajatuksella "en HALUU herätä", pukeutuu "MIKS mun on taas pakko PUKEUTUA" -tunnelmissa ja tarpoutuu koneelle "siis en kyl PYSTY nyt tähän" ja "SEKIN jäi eilen TEKEMÄTTÄ" päällimmäisinä ajatuksina. Pitäisi jaksaa ajatella, että nämä ajatukset ovat ihan OK ja sallittuja, ja mitään hätää ei ole, ei aina tarviikaan huvittaa, jaksaa tai olla positiivisissa tunnelmissa.

Ja sittenhän se vasta suuri saavutus onkin, että jaksaa vääntää jotain asiasta tai asian vierestä, vaikka ei välttis maailman eniten kiinnosta. Se, että tänään on huonompi aamu, tai vaikka kokonainen päivä, ei myöskään mitenkään vie pois eilisen saavutuksia, tai pakota koko tulevaisuutta olemaan myöskin pelkkää kurjuutta ja huonoutta.

***

Eilen vihaisena menin myöskin ajattelemaan kaikenlaisia katkeria ja kostonhimoisia ajatuksia. Oli hienoa havaita, että mitään pahaa ei kellekään konkreettisesti tapahtunut, vaikka ajattelinkin rumia asioita, ja sanoin jopa rumia asioita ääneen. Mietiskelin asiaa vielä päivän päätteeksi ja totesin, että voisin visualisoida itseni roskalaatikon sijaan tuulettimeksi sellaisina hetkinä, kun niskaan sadetetaan ansaitsematonta huolta, syyllisyyttä, häpeää tai vastuuta. Ainakin jos sadettajana toimin minä itse tai vanhempani. Alkaa tämä roskis olla niin ääriä myöten täynnä, että lisää ei kaivata ja vanhojakin lapioidaan ulos.